Suomessa lääkäri kertoo potilaalle diagnoosin. Vaikka kyse olisi pahasta sairaudesta lyhyellä elinajan odotuksella.
Näinhän sen pitäisikin olla. Ainakin mielestäni.
Japanissa käytäntö on toinen. Diagnoosi pyritään kertomaan potilaan omaisille, jottei potilas vaan järkyty. Omaiset kertovat potilaalle mitä kertovat. Joskus eivät mitään ja potilaan voinnin huonontuessa vain valehdellaan että ei tässä mitään hätää... Huh!
Erään tuttavan isä on sairastellut pitkään, joskaan ei todella vakavasti. Nyt tuli vakava diagnoosi. Isä itse on tietämätön asiasta, joskin varmasti ihmettelee miksi lapset tulevat perheineen kaukaakin yhtäkkiä kyläilemään pitkäksi aikaa ja kaikki ovat kilttejä.
Mitähän sairastuneen päässä liikkuu siinä vaiheessa kun totuus lopulta valkenee, sillä eihän sitä voi loputtomiin pimittää.
En voi todeta kuin että huh!
hei, haluaisin kommentoida tähän, että luen mielenkiinnolla blogisi etenkin kulttuurieroista ihan käytännössä. :) toivottavasti jatkat tätä! Itse opiskelen hiukan japania ja toivottavasti joku päivänä pääsen käymään Japanissa.
VastaaPoistaVaimoni sanoi, että laki Japanissa on muuttunut koskien tätä asiaa. Lääkärin täytyy nykyisin kertoa potilaalle itselleen sairaudesta.
VastaaPoistaHyvä, että ongelma on tiedostettu ja asia kirjattu nykyään lakiin.
PoistaToisaalta, noudatetaanko sitä sitten kuinka ahkeraan?
Asiaa sivuten, toisen tuttavan isä kuoli hiljan, mutta isoäiti elää yhä. Autuaan tietämättömänä poikansa kuolemasta.
Suojellaan jottei järkyttyisi liiaksi ja kuolisi itsekin.
Appiukkoni sairastui haimasyöpään tammikuussa (2012). Alussa anoppi, vaimoni, kälyni ja lankoni eivät halunneet sanoa sitä apelle. Siis koko sairaus haluttuun pimittää häneltä. Olin kauhistunut mutta pysyin hiljaa. Appiukin tila heikkeni nopeasti ja fiksua ihmisenä hän tajusi asian nopeasti. Toukokuussa hän kuoli. Surullista koska hän oli Japanilaista miehistä mukavin.
VastaaPoistaHyvä että lakia on nyt muutettu, mutta vielä alkuvuodesta lääkäri sai pimittää asian.