Lähtö on lähellä

Aika kulkee nopeasti ja pian perheeni lähtee Tokioon pariksi kuukaudeksi sukuloimaan.
Tällä hetkellä tilanne Tokiossa on hyvä, tosin monet ihmettelevät että kuinka päästän vaimoni ja lapseni sinne. Onhan siellä yhä se Fukushima.

Jopa neuvolassa oltiin huolissa kun kerroin että puolitoistavuotias poika lähtee japaniin. Ja vielä Tokioon!

Olenko huolissani. Rehellisesti sanottuna en. Vaikka en luota juuri lainkaan Tokion sähköyhtiön, TEPCO:n tiedotuksiin tilanteesta, niin ei tilanne kuitenkaan kriittiseltä vaikuta.

Silti mukaan on hankittuna jodi-tabletteja kaiken varalta, samoin sukulaiset ja appivanhemmat ovat varanneet paljon pullovettä siltä varalta että vesijohtoveteen tulee lapsia koskevia rajoituksia.

Omalta osaltani suurin huoli on lähinnä oma yksinäisyyteni. Olenhan erossa muusta perheestäni ensimmäistä kertaa näin pitkän ajan. Aikaisemmin olen onnistunut junailemaan aina lomaa edes osaksi aikaa ja lähtemään mukaan.
Vaan onhan täällä lemmikki-eläin seuranani ^_^

Mutta koska työsuhteeni (joka onneksi lopulta toteutui!) on melko uusi, ei minulla ole mitään mahdollisuuksia lomailla. Eikä lentolippuunkaan oikein riitä rahaa.

Nykyaikana etäisyydet onneksi ovat lyhentyneet. Esimerkiksi Skype mahdollistaa helpot videokeskustelut. Tosin aikaero vähän kiusaa.

Jottei nyt tuntuisi että tässä ihan välittämättä Fukushiman riskeistä ollaan liikkeellä, niin on sieltä jo katsottuna evakkopaikat tuttavien ja sukulaisten luota, jonne pääsee vaikka koko ajaksi asumaan jos Tokion tilanne muuttuisi huonoksi.
Ja jos tilanne myös Kansain seudulla ja etelämmässä/lännemmässä alkaisi heikentyä Fukushiman puhaltaessa ilmaan suuret määrät säteilevää moskaa ja tuulten niitä levittäessä, tehdään heti evakuointi joko suoraan suomeen tai sitten Koreaan ja sieltä jotakin reittiä takaisin.

Alinta kastia...

Näinä päivinä ei oikein keksi muuta kuin Fukushimaan liittyvää kirjoittamista. Onhan asia päivittäin kotonakin puheena. Melkein kuin päivän sääennuste. Sataako vai paistaako. Säteileekö vai eikö vai tuleeko taas jälkijäristys?

On todella surullista huomata, että Fukushiman seudulta tulleet ovat joutuneet alimpaan kastiin japanissa. Heitä kohdellaan tavalla jota ei uskoisi. Ja joka sotii ehkä vastaan monella olevaa mielikuvaa japanilaisista yhtenä ja ystävällisenä kansana. Mielikuvaa joka on moderni, historiassa ei tarvitse mennä kauas taakse kun huomaa että maa on ollut satoja vuosia sisällissotien runtelema ja jako maakuntiin sekä niitä hallitsevien maaherrojen, daimioiden alaisuuteen heijastuu yhä nykypäivänä. Mutta se on toinen juttu.

Fukushimalaiset ovat joutuneet huomaamaan, että on mielekkäämpää yrittää jopa päästä asumaan takaisin kielletylle alueelle kuin olla muualla japanissa.

Heitä syrjitään, suurelta osin varmasti tietämättömyyden takia. Pahimmillaan säteilyn pelätään tarttuvan vähintään ruton lailla.

Esimerkit syrjinnästä ovat surullisia. Kun fukushimalaisen (pakolais-)perheen lapsi tapaa uudessa tarhassa, koulussa tai leikkipaikalla muita niin siinä vaiheessa kun hän kertoo tulevansa Fukushimasta, alkaa välitön syrjintä tai kiusaaminen. Ei ole mitenkään ihme jos muut lapset juoksevat lähes paniikissa pois tämän onnettoman läheltä ja huutavat ja haukkuvat häntä säteilijäksi.

Iwakin (Fukushiman) kilvillä varustetut autot joutuvat usein Japanissa muuten harvinaisen ilkivallan kohteeksi. Autoja sotketaan maaleilla jne.
Kerrostalon parkkipaikalle ilmaantuva Iwakin kilvin varustettu auto saattaa saada aikaan vastalauseiden ryöpyn sekä paljon soitteluja viranomaisille säteilevästä autosta.

Tarinat ovat uskomattomia. Kuin noitarovioiden ajalta. Tuntuu ihmeelliseltä, että kaikista maista juuri Japani halveksii ydinvoima-evakoita. Ikäänkuin Hiroshiman ja Nagasakin pommien vaikutuksista ja pommien/säteilyn seurauksista kärsivien hibakushien  kohtelusta ei olisi opittu mitään.
Vai oltiinko silloin liian sokeita eikä haluttu nähdä seurauksia?

Eikä syrjintä tietenkään koske vain ihmisiä. Myös Fukushimasta tuotavat tavarat ovat pelottavia. Tai rakennus yms. jätteet.
Kawasakiin tuotu jätetavaralasti Fukushimasta poiki yli 2000 valitusta kaupungin virkailijoille säteilystä.

Säteilyn, tai oikeammin siihen liittyvän tietämättömyyden tuomat ongelmat ovat nyt saaneet sellaiset mittasuhteet, että hallintokoneistokin on havahtunut ja päättänyt opettaa ihmisille perusasioita säteilystä.
Aika näyttää miten se onnistuu. Fukushiman voimalan ympäristö lienee kuitenkin asumiskelvotonta kymmeniä vuosia, joten muiden on hyväksyttävä sieltä tulleet ihmiset ja ymmärrettävä että eivät he säteile vaikka heidän entisellä asuinalueella nyt sattuukin säteilemään.

Tsunamin epäsuorat vaikutukset

Japanissa surraan.

Tämä näkyy siinä, että suurin osa juhlatapahtumista on peruttu ainakin kevään osalta, osa myös kesän kohdalta joka on suurinta juhla-aikaa japanissa.
Myöskään oppilaitosten valmistujaisjuhlia ja muita vastaavia ei vietetä, sillä se koetaan epäkohteliaana niitä kohtaan joiden lapset eivät enään koskaan voi valmistua.


Erilaiset juhlat (matsuri) ovat merkittävä tulonlähde sisäiselle turismille. Mutta nyt kun niitä ei ole, turismi ei pyöritä taloutta ja sisäinen talouden syöksy on lähellä. Sitä moni pelkääkin, sillä jo pelkästään katastrofista toipuminen on iso kolaus taloudelle - siihen päälle vielä juhlatauko.
Eivätkä ulkomaalaisetkaan ole tuomassa rahojaan japaniin Fukushiman säikäyttäminä.


Väkilukuun verrattuna japanin katastrofi vastaisi sitä että suomessa olisi tapahtunut jotakin missä noin 1100 ihmistä olisi kuollut/kadonnut.

Peruutettaisiinko sen takia juhlatilaisuuksia häitä ja koulun päättäjäisiä myöten? Epäilen vahvasti.
Tosin saman mittakaavan onnettomuuksista meillä ei täällä ole onneksi kokemuksia. Estonian myötä meni monta ihmistä, mutta suomalaisia hyvin vähän.
Vuoden 2004 Thaimaan tsunamissakin kuoli vain 178 suomalaista.

Ehkä suomalaisessa kulttuurissa ei ole yhtä vahva yhteisöllinen ajatusmaailma? Ei ajatella niin, että kun naapuri ei voi juhlia menetystensä takia niin meidänkään ei ole soveliasta juhlia.

Päätös on tehty

Fukushiman tilanne alkaa muistuttamaan tragikoomista teatteria.
Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu, mitä tehdään eikä ole selvästi johdossa tai vastuussa.

Siitä huolimatta olomme on vähän helpottunut, sillä teimme päätöksen siirtää vaimon ja lapsen sukulointi-matkaa Tokioon paria viikkoa myöhemmäksi. Emme peruneet matkaa.
Tosin samalla menetimme option koko matkan peruuttamiseen, mutta silti tämä tuntui parhaalta vaihtoehdolsta.
Toistaiseksi olot Tokiossa ovat olleet paljon paremmat kuin mitä täkäläinen, eli länsimainen media antaa ymmärtää ja pahan paikan tullen aina voi lähteä evakkoon ja tulla sitten suomeen.

Enään ei tarvitse pohtia, pohtia, seurailla ja analysoida uutisia.

Tehty mitä tehty ja jos jotakin tapahtuu niin silloin on silloin.

Matka Tokioon on hyvin tärkeä, vaimoni ei ole nähnyt vanhempiaan kohta vuoteen eikä hänen isänsä terveydentila ole kovin hyvä. Etenkään nyt kun säännöllinen elämä on ollut vaikeaa sähkökatkojen ja sairaaloiden korkean käyttöasteen myötä.
Samoin monet tuttavamme sekä vaimon ystävät haluavat tavata hänet ja ennenkaikkea lapsemme.

Minulle tämä taas tarkoittaa melkein kahden kuukauden yksinelämistä, aika varmasti menee pitkälti työn parissa ja toivottavasti illalla tehden harrastuksiin liittyviä asioita joden tekeminen nyt on viivästynyt.

Ja onhan meillä olemassa Skype, jonka kautta voidaan välillä jutella videopuheluiden muodossa. Tosin aikaero on siinä lievä ongelma ja luulen että kun vaimo pääsee taas kiinni japanilaisen elämän valtavaan nopeuteen niin vapaata aikaa on yllättävän vähän.

Uenon eläintarhakin aukesi jo eilen, 1.4.2011 keräten heti yli 8000 kävijää. Suuri merkitys eläintarhan aukeamisella lienee sanaton viesti ihmisille; arki on palannut ja kaikki on kuin ennenkin.