Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa asia on hieman paremmalla tolalla.
Siitä oikeastaan avaudun nyt...
Nimittäin olen taas työtön. Vaimo hyppii seinille, stressaa ja ahdistelee koska hänelle on niin vieras ajatus, ettei työttömyys tarkoita kaiken loppumista. Ei auta, että tämä on koettu jo kerran ennenkin, silloin vielä taloudellisesti heikommassa tilanteessa.
Jostain syystä pohjoismaista (tai yleensäkin eurooppalaista) ajatusta siitä, että valtio auttaa hädässä olevia, on hyvin vaikea sulattaa. Sitä ihannoidaan, että kyllä Suomi, Ruotsi, Norja jne. ovat ihania maita kun maa auttaa aina kansalaisiaan, mutta tosi tilanteessa ihannointi katoaa täysin.
Japanilaisena hänen päässä pyörii vain se, että hän ei kerta kaikkiaan voi olla vain kotona, jos mies on työtön. Se on mahdotonta. Ja häpeällistä. Erittäin häpeällistä.
Suurta häpeää edustaa myös yhteiskunnan tuen avulla eläminen. Erityisen vieraalta tuntuu ajatus, että tukien ollessa riittävän korkeat, ei mennä suoraa päätä hanttihommiin (eihän japanilais-tyylisiä hanttihommia suomessa edes ole, niitä missä mennään vaikka tietyömaan viereen aamulla aikaisin norkoilemaan josko saisi päiväksi paikan varoituskepin heiluttajana).Ajatus, että aina löytyy jotain työtä elää vahvana. Vaikka omakohtaiset kokemukseni osoittavatkin ettei niitä töitä vaan löydy vaikka olisi valmis hyväksymään lähes mitä vain.
Tällä kertaa myrsky alkoi jo ensimmäisenä virallisena työttömyyspäivänäni. Se tuli kieltämättä yllätyksenä - koska työn loppuminen oli ollut tiedossa jo kuukauden verran.
Vaimo ei puhunut muusta kuin siitä, että hän lähtee Japaniin, koska siellä hän työllistyy välittömästi. Minä voin asua ja etsiä töitä poikamme kanssa suomessa vaikka vuoden ajan, jonka hän tekee Japanissa töitä ja kerää säästöjä.
No, ihan näin ei tietenkään voi tehdä. Sillä odotamme perheen lisäystä kevään mittaan, joka tarkoittaa ettei sinne japaniin niin vain lähdetä. Silti tämä purkaus oli minulle hieman shokki.
Nyt kuitenkin armon aikaa on annettu vuoden loppuun, jos en siihen mennessä löydä työtä, on uhkana muutto japaniin, jossa sitten olen koti-isänä vaimon puskiessa pitkää päivää. Ja jos japaniin lähtö ei kiinnosta niin silloin kylmästi - jää suomeen tai ota ero.Kovaa tekstiä, mutta kuuluu sikäläiseen kulttuuriin.
Valitettavasti.
Sama tilanne on pikaisen gallupin perusteella tuttavapiirin suomalais-japanilaisissa perheissä: Jos mies menettää työn niin vaimo haluaa (täytyy mennä) töihin - mieluusti japaniin vaikka pitäisi sitten ottaa avio-ero. Raha on rakkautta tärkeämpää. Kuten myös perhettä.
Tähän vaimo usein vetoaakin, esimerkkeihin ja tuttavien kommentteihin.
Vakituinen - sellainen eläkeputkeen johtava työ on se jota halutaan. Pitää pystyä luottamaan siihen, että työ jatkuu vuosia. Japanissa tuohon voi olla vielä jotakin realiteetteja, mutta suomessa ei. Täällä ala kuin ala on yhä enemmän pätkätöiden varassa ja YT-neuvotteluja tulee harva se päivä.
