11/22, ii fuufu no hi

Japanissa riittää erilaisia juhlapäiviä, vaikkeivat kaikki olekaan virallisia vapaapäivän suovia juhlia.

Photo: Tetsuo Shimizu

Yksi juhlapäivä on jälleen tänään, 22.11. suomalaisittain, japanilaisella notaatiolla 11/22 josta 11 muistuttaa ii:tä tarkoittaen hyvää ja 22 taas suoraan fu-fu, näin päiväys voidaan lukea suoraan sanana  ii fuufu (いい夫婦) joka tarkoittaa hyvää avioparia.

Joten tänään juhlistetaan hyvän avioparin päivää. Ei me tosin kovin suuresti sitä juhlita, onpa kuitekin hyvä tekosyy vähän herkutella ja syödä koti-illallisena pizzaa normiruuan sijasta :)

Huomaavaisuudessa puutteita

Suomessa on hyvin tavallista, että kaveriporuksta tai ihan pienestä ystäväpiiristäkin osa tapaa tai tekee yhdessä jotain ilman koko ryhmää. Ja kertoo siitä avoimesti myös jälkikäteen.

Kenellepä tilanne ei olisi tuttu? Vaikka koulu/opiskeluajoilta kun itse on viettänyt tylsän iltapäivän niin seuraavana päivänä selviää, että muut kaverit olivat yhdessä tekemässä jotakin hauskaa.
Ulkopuoliseksi jääneestä se ei ole aina mukavaa, mutta siihen on ajan myötä tottunut. Ainakin useimmat tottuvat.

Japanilaisesta tämä on kamala tapa.

Sikäläisittäin toimitaan paljon hienovaraisemmin ja ajatellaan muiden tunteita. Muiden tunteiden huomioiminenhan on siellä asia, johon lapsesta asti kasvetaan. Toisin kuin täällä. Poikkeuksena tietenkin kiusaamistapaukset, mutta ne lienevät asia erikseen.

Japanissa jos ryhmästä, tuttavaporukasta tai kavereista vain osa tekee yhdessä jotakin, asia sovitaan etukäteen täysin salassa ja se pidetään salassa. Olisi todella hävytöntä kertoa muille tai sille ainoalle ulkopuolisena olleelle yhdessä pidetystä hauskasta.

Tämä koskee myös lapsia. Jos tarha/leikkipaikka-ikäisistä muodostuu pieni parhaiden kavereiden ryhmä. Esimerkiksi 3-henkinen ja vain 2:n vanhemmat tapaavat leikin jälkeen vielä kahdestaan lapsineen, ei siitä missään tapauksessa puhuta etukäteen. Ja pidetään huoli, ettei ulkopuoliseksi jäänyt kolmas lapsi varmasti kuule asiasta etukäteen eikä jälkikäteenkään.
Miksi saattaa yksi lapsi surulliseksi vain siksi, että hän ei syystä tai toisesta voi osallistua muiden leikkiin?

Suomessa tämmöiseen huomaavaisuuteen ei taivuta. Tarhassakin näkee välillä lohduttomia itkutilanteita kun pikkupiltin 2 parasta ystävää lähteekin tarhan jälkeen yhdessä toisen luokse leikkimään ja yksi jää sitten yksin eikä millään ymmärrä miksi.


Suomalaisten suorasukaisuus on hyvä asia, mutta ei kyllä aina.

Zilla?

Populaarikulttuuri on siitä hassua, että japanilaisperäisetkin asiat ovat monesti kokeneet uudelleenmuokkauksen, eivätkä ne sano sen jäljiltä japanilaiselle mitään.

Yhtenä esimerkkinä Zilla. Täkäläisittäin (noh, omassa kokemuspiirissä ainakin) se tarkoittaa Godzillaa, Hollywooditettua japanilaista Gojira -hirviötä.

Kun kerron, että poika on todellinen 'kakkazilla' niin harva suomalainen tuttava ei ymmärrä mitä se tarkoittaa. Japanilaisilta tuo menee ohi. Zillan vaikka korvaisi alkuperäisestä Gojira -nimestä vääntäen 'jira' -päätteellä niin ei auta.

Joten zilla -pääte pitää japanilaistettuna muuttaa suoraan hirviötä tarkoittavaksi, mutta yleensä dinosaurusta kuvaavaksi kaijuu (怪獣) -sanaksi. Kakkazilla on siten kakkahirmu tai kakkasaurus. Toimivia sanoja toki suomeksikin :)

Tuttuahan tämän pitäisi olla, mutta silti liian helposti tulee oletettua länsimaisen populaarikulttuurin ilmiöiden olevan tuttuja myös japanilaisille. Erityisesti japanilaisperäisten.
Toisaalta ei viitsisi aina olla varmistamassa, että tiedäthän mitä 'xxxx' tarkoittaa? Yllättävän iso kulttuuriero siis.


ps. toki Japanistakin löytyy Zillan tuntevia. Ero kuitenkin on melkoinen jos googlen kuvahakuun laittaa hakusanaksi 'zilla' ja sitten japaninkielisen 'ジラ' -vastikkeen.

Tavoitteena täydellisyys

Olen aiemminkin sivunnut samaa ongelmaa. Japanilaisilla usein on pakonomainen (kasvatettu) tarve suorittaa kaikki täydellisesti. Sitähän pidetään yhtenä syynä mm. Fukushiman kaltaisten tapahtumien syntyynkin. Jos jotakin ei osaa täysin, sitä ei sitten tehdä ollenkaan vaan vastuu jätetään "muille".

Vaimoni kohdalla tähän törmää usein. Kaikista ikävintä se on tietenkin suomen kielen kanssa. On vain pakko osata täydellisesti.
Tämä johtaa kierteeseen, jossa osaaminen jää aina sinne alkeisiin, koska eteenpäin ei halua mennä ennen kuin osaa sitä aiemmat asiat.
Samalla kieltä ei rohkene käyttää puutteellisena, kuten vaikkapa eteläisestä Euroopasta tulleet käyttävät ja pärjäävät hyvin.

Ja tämähän turhauttaa. Miksi menee vuosi toisensa jälkeen, enkä osaa puhua kunnolla - ihmettelee vaimoni.
Kun kerron, että enhän minäkään osaa edes englantia täydellisesti. Jopa niin huonosti, että aina elokuvissakin on dialogia tai dialogin osia, joita en ymmärrä niin hänestä se on käsittämätöntä. Hän ei voisi seurata elokuvaa, josta ei ymmärrä täydellisesti kaikkea.

Samasta syystä moni Suomessa asuva japanilainen käytyään läpi kielikurssisarjan, aloittaa jälleen vuoden tai kahden päästä alkeista. Kierre tuntuu ikuiselta.

... ja Japanilainen vaimo

Pieni kevennys välillä..

Oltiin taannoin palaamassa jostakin kauempaa kissanristiäisistä ja siinä autossa puhuttiin lasten nukkuessa kaikenlaista. Jossakin vaiheessa puhe siirtyi jotenkin tavaroihin ja siihen kuinka kaikki valmistetaan Kiinassa sekä suomalaisen teollisuuden ja talouden lamaan. Nykyään japanilaisia tuotteita on suhteellisen vähän...

Jotenkin siinä sitten lausuin esimerkinomaisesti että mulla on sveitsiläinen kello ranteessa, ajetaan ranskalaisella autolla, kyydissä on saksalainen televisio ja tuulilasissa on kiinni amerikkalainen navigaattori... Johon vaimo jo keskeytti: "ja vieressä istuu japanilainen vaimo!"

Enpä ollut ajatellut. Arkielämässä ihmiset ovat kuitenkin ihmisiä, eivät kansallisuuksia. Vaimonkaan japanilaisuutta en tule kovin usein ajatelleeksi. Esille se tulee yleensä vain kun törmäämme kulttuuri-eroihin tai jos Japanissa tapahtuu jotakin erikoista.

Omat sängyt

Suomessa parit tavallisesti nukkuvat yhteisessä parisängyssä. Siihen näkee harvoin poikkeuksia. Ja jos näkee, silloin yleensä sitä pidetään merkkinä suhteen päättymisen lähestymisenä.

Japanissa taas parisänky on vaimoni mukaan harvinaisempi. Futoneilla pelatessa nukutaan omilla futoneilla. Sänkyjen kanssa sitten joko molempien sängyt ovat samassa huoneessa, vastakkaisilla seinillä (kuten japanilaisissa kahden hengen hotellihuoneissa, ellei ymmärrä pyytää western style -huonetta). Ääripäässä on sänkyjen sijainti kokonaan omissa huoneissa, jota vaimoni pitää kyllä täysin normaalina - onhan hänen serkullaankin miehensä kanssa sängyt erillisissä huoneissa.

Tuplasänky japanilaisittain

Tuota parisänkyjen harvinaisuutta en oikeasti tiedä. Googleilu ei ainakaan paljastanut mainittavasti kuvia asunnoista, joissa pariskunta nukkuisi omissa sängyissään yllä olevan hotellihuoneen tyyliin. Parisänky tuntuu olevan oikeasti se yleisin.

Meillä on nukuttu jättikokoisessa parisängyssä, mutta nyt kyllä on nukuttu erillään.
Yhtenä syynä ovat lapset. Vanhempi ei osaa vielä nukkua täysin yksin, vaan yöllä herätessään haluaa nähdä jonkun aikuisen samassa huoneessa. Nuorempi taas on alkanut yö-itkijäksi, joten lapsia ei voi pitää yhdessä tällä hetkellä.
Ratkaisuna minä nukun lastenhuoneen lattialla vanhemman pojan nukkuessa sängyssä ja vaimo jakaa meidän sängyn vauvan (pian taaperon) kanssa.

Lapset eivät ole kuitenkaan ainoa syy, toinen syy on vaimon lievä vihoittelu näistä työttömyys-ongelmista. Ja on kuulemma niin vaikea nukkua parisängyssä kun herää toisen aina liikkuessa (vaimoni tosin nukkuu kuin tukki eikä herää vaikka nousen sängystä).

ps. koska työttömyys ei tunnu katkeavan, hain yhteishaussa opiskelemaan jos sitä kautta pääsisi kokonaan toiselle alalle. Jos pääsen opiskelemaan, se kelpaa yllättäen työstä - jollen pääse, edessä lie muutto japaniin koti-isäksi tai joku muu ratkaisu.

Englantia kaikkialla. Tavallaan.

Japanissa on omituinen tapa käyttää siellä täällä yksittäisiä englannin sanoja. Toisinaan oikein, toisinaan väärin.

 Musiikki-kappaleissa on usein nimessä tai kertosäkeessä joku englanninkielen sana. Ymmärtää kuulija sen sitten tai ei.

Tyypillinen esimerkki tästä englannin käytöstä on tämä:

Siinä siis kerrotaan yli 35-vuotiaista äideistä. Englantia osaamattomina pidetyt japanilaiset kuitenkin osannevat ainakin yksittäisiä sanoja.


Mainoksia myöten saattaa käytössä olla englanninkielisiä sloganeita jotka ovat täysin päättömiä virheiden takia (Engrish).
 Paitoihin painatetuista teksteistä puhumattakaan. Niistä ei usein ota mitään tolkkua. Tuntuu, että sanoja on vain laitettu peräjälkeen vailla aavistustakaan minkälaisen lauseen tai kokonaisuuden ne muodostavat.

Engrish on erikoinen ilmiö. Julkisissa, virallisissa opasteissakin voi olla käsittämättömiä sanoja vaikka ne olisi varsinkin nykyään Internetin aikana helppo tarkastaa.

Oma ryhmänsä ovat sitten sanat, joilla on myös japanilainen muoto. Lainasanoja, jotka eivät ole oikein normaalia englantia. Esimerkiksi roskis on yleisesti dasutobokksu, dust box.
Olisi mielenkiintoista tietää ko. lainasanankin etymologia.


Opasteissa jne. ei yleensä ole englantia. Joskus taas on varsin erikoisissa paikoissa.
Välillä tuntuu omituiselta kun edes rautatieasemilta ei löydy opastusta kuin japaniksi, mutta sitten asemalta ulos tullessa katuihin on painettu 10 metrin välein englanniksi teksti "No smoking. ￥1000 Penalty"...

Ystävänpäivä, poikienpäivä

Japanilaiset(kin) viettävät ystävänpäivää. Amerikan juhla on siellä ollut pidempään kuin Suomessa ja hieman toisenlaisena.

Nimittäin Japanissa tytöt ja naiset antavat miehille/pojille ystävänpäivälahjana suklaata tai muuta vastaavaa pientä herkkua.

Pojat eivät ystävänpäivänä anna mitään lahjoja kenellekään.


Koska perheessämme on vain poikia, vietimme mekin tätä ystävänpäivää nimellisesti vaimon ostamien sydän-keksien kera.


Alun alkaen kaiketi ajatus on ollut, että tytöt antavat suosikkipojilleen tai poikaystävilleen suklaisen lahjan jonkinlaisena rakkauden osoituksena. Suhteen vakiintuessa sitten käytäntö jatkuu vain arkisena tapana tai jää kokonaan pois. Meilläkin tämä oli luultavasti vain lasten takia.
Toki rakkauden osoituksen lisäksi ystävänpäivä-suklaalla osoitetaan myös kiitollisuutta tai muuten vain huomaavaisuutta. Kohde voi siis olla työkaveri tai kuka vain.


Miehet ja pojat antavat sitten vuorostaan suklaisen lahjan "valkoisena päivänä" (Howaito Dē), 14. maaliskuuta.

Työttömyys naurunaiheena

Japanissa kaiketi kukaan ei tunne, tai ainakaan tunnusta tuntevansa ketään työtöntä.
Ainakin siltä vaikuttaa.

Hiljan palasimme Japanista Suomeen ja kotiin päästyämme vaimoni kertoi kuinka minun työttömyyteni oli usein puheenaiheena vaimoni tavatessa tuttujaan. Jopa ilkeilyn ja naureskelun aiheena. Aiheesta oli myös tullut riitoja appiukkoni ja vaimoni välille. Appiukkoa kaduttaa sekin, että meni hölmöyksissään päästämään tyttärensä naimisiin ulkomaalaisen kanssa.

Kovasti ikävää kuulla, että eräskin hyvänä ystävänä ja meillä suomessakin useasti kyläillyt mies oli minun poistuttua pöydästä naurannut, että kuinka voi olla että se ei vielä(kään!) ole löytänyt työtä!
Vikahan on työttömän. Miksei mene töihin.

Loukkaavaa ja muuttaa suhtautumistani moniin hyviin tuttuihin. Vaikka osa tuosta pitäisi laittaa kulttuurien erilaisuuden piikkiin. Silti en pysty ymmärtämään ihan suoraa nauramista.
Olkoonkin, että japanilainen ei koskaan paljasta olevansa työtön - korkeintaan jälkikäteen löydettyään uuden työn kertoo eläneensä jonkin aikaa säästöillä.

Työ pitäisi siis olla, vaikka sillä eläisi paljon huonommin kuin työttömänä. Kunhan on hyvät kulissit, se on tärkeää.

Sininen matto

Pyydän alkuun anteeksi pitkää hiljaiseloa. Olemme olleet japanissa, eikä tietokoneeseen pääse helposti käsiksi.


Mikä sininen matto?
Sellainen, jota japanilaiset remontti-reiskat käyttävät tullessaan asuntoihin. Toisin kuin suomalaiset sottapytty-kolleegansa, nämä japanilaiset tulevat ovelle pitkän sinisen muovimattorullan kanssa.
Siitä matosta rullataan kulkureitti kohteelle kätevästi.

Ei tarvitse ottaa pois työkenkiä eikä asiakkaan lattiat sotkeudu. Kätevää!

Jos kohteita on useampia, esimerkiksi jonkun viemäritarkastuksen yhteydessä, niin mattoa rullataan takaisin kerälle ja sitten avataan se kulkemaan toiseen kohteeseen. Esimerkiksi ensin keittiöön, sitten vessaan, sitten kylpyhuoneeseen..


Sama käytäntö olisi erittäin suotava myös suomessa! Kukapa ei olisi tuskaillut kun muta/loska/talvikelillä huoltomies tömpsii märkine ja likaisine turvakenkineen pitkin mattoja ja parketteja jättäen jälkeensä runsaasti siivottavaa.

Viimeeksi kun meillä kävi tiskikoneen vaihtaja (suomessa), hän tuli sisään suoraan lumisten kärryjen kanssa, vaihtoi koneen ja lähti vanhan kanssa. Uuden koneen pakkausroskat ja lattioiden pesu jäi tietenkin meidän tehtäväksemme.
Japanissa moinen ei tulisi kuuloonkaan. Sen lisäksi, että sotkee asiakkaan asunnon niin vielä jättää roskatkin asiakkaan vietäväksi!