Näytetään tekstit, joissa on tunniste käytöstapa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käytöstapa. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. maaliskuuta 2014

Miksei tervehditä?

Vaimoni välillä purkautuu kotona siitä, kuinka kamala paikka Suomi on asua. Nimittäin suomalaiset eivät osaa käyttäytyä sivistyneiden tavoin. Eivät edes tervehtiä.

Japanissa tervehdys, aisatsu, on erittäin tärkeä. Aisatsu pitää tehdä aina kun kohtaa toisen ihmisen muualla kuin "kaupungilla". Kohteliaasti pitää tervehtiä, oli vastassa sitten  hyvä tuttu tai naapuriston tai yhteisön jäsenistä kaikista inhottavin.
Tervehdykseen pitää myös vastata. Vastaamattomuus on anteeksiantamatonta, sitä ei sovi tehdä edes henkilökohtaisille vihollisille.

Suomessa (kuten monessa muussakin Euroopan maassa) on yllättävän paljon aikuisia, jotka eivät vastaa tervehdykseen lainkaan. Eivät ole huomaavinaankaan. Toinen on heille kuin ilmaa.
Vaimoni kammoksuu erityisesti lastentarhassa niitä lasten vanhempia jotka eivät tervehdi mitenkään. Ei pelkästään henkilökohtaisen kiusallisuuden takia, vaan siksi, että heidän lapsensa oppivat tämän saman mallin.

Toki tällainen tervehtimättömyys ärsyttää minuakin. Ei ole mukava viedä omaa lasta aamulla tarhaan, lapsen kanssa sanoa huomenet toiselle lapselle vanhempineen jos vanhempi vain tuijottaa meidän lävitse tyhjä katse silmissä ja kasvot änkyriäänä. Siinä sitten pitää selitellä omalle lapselle, että lapsi tervehti ihan oikein, tuo toinen vaan "ei kuullut".

Vaimoni yhdistää tämän myös rasismiin, hän kokee, että jotkut eivät ole huomaavinaan häntä ja siksi eivät tervehdi takaisin.

Tavat ovat myös erilaiset. Japanissa huoneeseen astuttaessa tervehditään ja muut tervehtivät takaisin. Olkoon esimerkkinä nyt vaikka lastentarhan huone tai työpaikan taukotila. Suomessa taas tällainen tuntuu vetävän kaikki hiljaiseksi ja kukaan ei vastaa mitenkään.
Japanilaisesta puoliskosta se onkin nurinkurista, sillä suomessa on (tarhassakin) todella hiljaista, eli kaikki kyllä huomaavat sisääntulon ja tervehtimisen. Kukaan vain ei vastaa eikä ole huomaavinaan.
Japanissa taas sosiaaliset tilat ovat hyvinkin meluisia, silti tervehditään takaisin. Lastentarhassa toki lasten riehuminen joskus rajoittaa tervehtimistä.

Eroavaisuudeksi voi myös sanoa sen, että suomessa kukaan ei vastaa tervehdykseen kuin välittömästi tilanteen yhteydessä. Japanissa aina vähintään nyökätään tai katsotaan kohti jollei mitenkään pysty juuri nyt vastaamaan. Tehdään siis tietyksi, että huomasin sinut. Usein vielä heti kun asioiltaan pystytään, tervehditään pikaisesti jälkikäteen.


Jotain poikkeuksellisen hyvää suomessa kuitenkin on. Yllättäen täällä palvelualojen työntekijät ovat keskimäärin japanilaisia kollegojaan kohteliaampia (ne, jotka ovat selvästi palvelualalla, kaikkihan eivät suomessakaan ymmärrä olevansa palvelualalla).
Suomessa esimerkiksi kaupan kassa tervehtii kohteliaasti, sanoo asiakkaalle lähes poikkeuksetta "hei", "hyvää viikonloppua" jne.
Japanissa tervehdykset loppuvat tasan siihen kun palvelu on loppunut, eli rahat annettu. Sen jälkeen asiakas on ilmaa, eikä hyviä viikonloppuja toivotella.

Toisaalta palvelualalla on poikkeuksensa. Suomessa on aika paljon bussinkuljettajia, jotka eivät vastaa edes asiakkaan tervehdyksiin. Toisaalta on myös asiakkaita, jotka ovat naama peruslukemilla bussinkuljettajan heitä tervehtiessä.

torstai 10. lokakuuta 2013

Huomaavaisuudessa puutteita

Suomessa on hyvin tavallista, että kaveriporuksta tai ihan pienestä ystäväpiiristäkin osa tapaa tai tekee yhdessä jotain ilman koko ryhmää. Ja kertoo siitä avoimesti myös jälkikäteen.

Kenellepä tilanne ei olisi tuttu? Vaikka koulu/opiskeluajoilta kun itse on viettänyt tylsän iltapäivän niin seuraavana päivänä selviää, että muut kaverit olivat yhdessä tekemässä jotakin hauskaa.
Ulkopuoliseksi jääneestä se ei ole aina mukavaa, mutta siihen on ajan myötä tottunut. Ainakin useimmat tottuvat.

Japanilaisesta tämä on kamala tapa.

Sikäläisittäin toimitaan paljon hienovaraisemmin ja ajatellaan muiden tunteita. Muiden tunteiden huomioiminenhan on siellä asia, johon lapsesta asti kasvetaan. Toisin kuin täällä. Poikkeuksena tietenkin kiusaamistapaukset, mutta ne lienevät asia erikseen.

Japanissa jos ryhmästä, tuttavaporukasta tai kavereista vain osa tekee yhdessä jotakin, asia sovitaan etukäteen täysin salassa ja se pidetään salassa. Olisi todella hävytöntä kertoa muille tai sille ainoalle ulkopuolisena olleelle yhdessä pidetystä hauskasta.

Tämä koskee myös lapsia. Jos tarha/leikkipaikka-ikäisistä muodostuu pieni parhaiden kavereiden ryhmä. Esimerkiksi 3-henkinen ja vain 2:n vanhemmat tapaavat leikin jälkeen vielä kahdestaan lapsineen, ei siitä missään tapauksessa puhuta etukäteen. Ja pidetään huoli, ettei ulkopuoliseksi jäänyt kolmas lapsi varmasti kuule asiasta etukäteen eikä jälkikäteenkään.
Miksi saattaa yksi lapsi surulliseksi vain siksi, että hän ei syystä tai toisesta voi osallistua muiden leikkiin?

Suomessa tämmöiseen huomaavaisuuteen ei taivuta. Tarhassakin näkee välillä lohduttomia itkutilanteita kun pikkupiltin 2 parasta ystävää lähteekin tarhan jälkeen yhdessä toisen luokse leikkimään ja yksi jää sitten yksin eikä millään ymmärrä miksi.


Suomalaisten suorasukaisuus on hyvä asia, mutta ei kyllä aina.