Kun lapsemme aloitti tarhan täällä Suomessa, olivat tarhatädit kovin huolissaan hänestä. Kasvatustieteilijöitä konsultoitiin ja kaikenlaisia järjestelyjä haluttiin tehdä. Miksi? Siksi, että temperamentti poikkeaa aika paljon siitä mikä Suomessa katsotaan normiksi.
Lapsella on vahva luonne ja hän on kova suustaan. Ei auta maanittelu jos lapsella on päinvastainen mielipide.
Ihmettelin minäkin aluksi, että onkohan kaikki kunnossa. Vasta kun näin kuinka Japanissa tarhan aloittamimen sujuu lapsilta (tai siis ei suju näin suomalaisittain katsottuna) ja muutenkin seurasin seurasin sikäläisten ikätoverien arkea, huomasin meidän lapsemme olevan tässä mielessä täysin normaali japanilainen.
Se tarha. Suomessa tarha alkaa melko rauhallisesti. Itkua tietenkin on, mutta sellaista paniikkia, huutoa ja hätää ei näy. Japanissa on tavallista, että tarhaan ensimmäistä kertaa menevä huutaa, karkailee, sätkii, potkii ja yrittää kaikin keinoin pysyä kotona. Tekosyitä myöten.
Koska siellä tämä on normaali käytöstapa, kaikki ovat tottuneita ja tilanne ei muodostu ongelmaksi. Tarhatädit vain kaappaavat potkivan lapsen syliin, vievät bussiin ja hei hei. Suomessa kädet nousevat pystyyn ja tarvitaan spesialistien arvioita.
Tietääpä ainakin sen, että koulun aikanaan alkaessa on edessä taas ongelmia kun Japanilainen temperamentti yritetään sovittaa suomalaiseen opetusmuottiin. Japanilainen normaali lienee taas kasvatustietäjien mielestä ADHD-muotisairas moniongelmainen ja ties mitä.
Kirjoituksia japanin ja suomen kulttuurien välisistä eroista ja niiden kanssa toimeentulemisesta (sekä sen vaikeudesta) erityisesti avioliitossa. Myös yleisiä huomioita maahanmuuttajana olosta sekä suomessa että japanissa sekä japanin erikoisuuksista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste japanilainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste japanilainen. Näytä kaikki tekstit
torstai 20. maaliskuuta 2014
lauantai 24. maaliskuuta 2012
Pölyä, pölyä...
Asuntoa on tässä siivoiltu vähän normaalia paremmin ja jälleen kerran vaimo esitti saman toteamuksen: Suomalaisissa taloissa on aina kauheasti pölyä. Toisin kuin japanilaisissa.
En itse sanoisi sitä ihan noin jyrkästi, mutta kyllähän tuossa on vinha perä. Japanissa imuroimme kerran viikossa nopeasti ja pintapuolisesti, eikä joka paikkaan aina laskeutunut sitä tuttua tomumattoa joka kaikissa suomen-asunnoissamme on niin tutuksi tullut.
Tähän varmasti on olemassa jokin looginen selitys. Japanissa ilmankosteus on suurempi, vaikuttaako se?
Entä vähäisempi mattojen käyttäminen? Suomessa on kirjahyllyt täynnä kirjoja ja ne ovat pölyisiä?
Tietokoneeni musta näppäimistö on oiva pölymittari. Siitä näkee heti pölyn, ja ohut tomukerrostuma muodostuu 'parissa päivässä'.
Mielenkiintoista on myös se, että kylpyhuone pölyyntyy nopeasti. Japanissa tätä ongelmaa ei tullut huomattua. Siellä tosin kylpyhuoneen lattia pitää aina käytön jälkeen kuivata, sillä itsestään se ei kuivu ja tuloksena on home.
Selityksen etsiminen jatkuu...
En itse sanoisi sitä ihan noin jyrkästi, mutta kyllähän tuossa on vinha perä. Japanissa imuroimme kerran viikossa nopeasti ja pintapuolisesti, eikä joka paikkaan aina laskeutunut sitä tuttua tomumattoa joka kaikissa suomen-asunnoissamme on niin tutuksi tullut.
Tähän varmasti on olemassa jokin looginen selitys. Japanissa ilmankosteus on suurempi, vaikuttaako se?
Entä vähäisempi mattojen käyttäminen? Suomessa on kirjahyllyt täynnä kirjoja ja ne ovat pölyisiä?
Tietokoneeni musta näppäimistö on oiva pölymittari. Siitä näkee heti pölyn, ja ohut tomukerrostuma muodostuu 'parissa päivässä'.
Mielenkiintoista on myös se, että kylpyhuone pölyyntyy nopeasti. Japanissa tätä ongelmaa ei tullut huomattua. Siellä tosin kylpyhuoneen lattia pitää aina käytön jälkeen kuivata, sillä itsestään se ei kuivu ja tuloksena on home.
Selityksen etsiminen jatkuu...
Tunnisteet:
asunto,
japanilainen,
pöly,
siivous,
suomalainen
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Elekieltä ja oppimista
Elekieli. Sitä ei juuri tule ajatelleeksi, mutta on monia arkisia eleitä joita Japanissa ei tunneta. Vastaavasti Japanissa on omansa.
Otetaan esimerkkinä vaikka lainausmerkkien tekeminen käsillä. Tuttu ilmaus varmaan kaikille (yllätyin kun luin Wikistä, että englannin kieleen nimi air quotes on tullut vasta 1989). Wikissä tuo on selitetty myös japaniksi. Siitä huolimatta vaimoni oli hankala ymmärtää eleen merkitystä - enkä ole varma ymmärtääkö vieläkään aivan siten kuin me joiden äidinkieleen sisältyy itsessään jo lainausmerkki sekä kirjalliseen ilmaisuun runsas sarkasmin, ironian jne. käyttö.
Ironiaa japanilaisten ilmaisuissa en ole huomannut niin usein, sarkasmia kuitenkin monet käyttävät. Mutta kuinka ilmaista (alleviivaten) sarkasmia kirjallisesti - sitä en tiedä. Ei tiedä vaimonikaan. Joskus sarkasmi ilmaistaan vahvemmalla tekstillä, mutta sekin on vaikeasti tulkittavissa.
Toisaalta, kun elekieli tuli mainituksi, niin kuinka moni ymmärtää heti japanilaisten kyynärvarret tai etusormet ristimällä tekemän kieltoa merkitsevän Batsu -merkin? Tai kämmenellä tehdyn uraomote-merkin? Jälkimmäinen on jo merkitykseltään hankala sillä esimerkiksi Suomessa ei edes ole vastaavaa ajatusmallia.
Opiskelutavat. Japanissa opiskelu on vahvasti ulkoa opetteluun painottuvaa. Oikeastaan se tuntuu olevan ainoa päätavoite. Suomessa ulkoa opiskelulla on pienempi painopiste. Ehkä se osin selittää sitä, miksi täällä käy jatkuvasti kaikenlaista tutkijaa ja päättäjää ihmettelemässä, että kuinka ne suomalaiset oikein oppivat kouluissa niin hyvin asiota?
Vaimon mielipide Japanin opiskelutavasta on, että sillä estetään (yksilön) ajattelu. Koska kaikki opetellaan ulkoa, kukaan ei opi ajattelemaan itse. Pääasia on osata aina koeasiat ulkoa ja unohtaa ne sitten. Mene ja tiedä, tuskin sentään tuo on siinä tarkoituksena. Tuloksena kuitenkin.
Vaikeat tavut. Jos japanin kieliset sanat ovat hankalia opetella, ja välillä sanoja tulkitsee väärin pelkästään löytäen tutun tavu-yhdistelmän niin samaa tapahtuu myös suomen kielessä. Juuri äsken tuli hauska esimerkki. Vaimoni luki jotakin kirjaa jossa mainittiin Upponalle. Hänelle se oli uppon alle. Sanan merkitys ei selvinnyt ja menihän minultakin hetki ennen kuin keksin mistä oli alun alkaen kyse =)
Samanlaisia on muitakin, vaikka kuura-sanan sisältävä kuuraketti.
Ja vielä lapsen oppimisesta. Esikoisemme puhuu jatkuvasti enemmän ja ymmärtää jo hyvin sekä suomea että japania.
Puheen tasollakin alkaa olemaan jo pientä erottumista. Esimerkiksi äidille juna on 'densha' ja minulle 'tuna'. Osalle sanoista tuntuu löytyvän nopeasti kummankin kielen versiot, mutta sitten taas jotkut yleiset sanat eivät millään taivu kahdelle kielelle - kuten 'isi', 'äiti', 'auto', 'pupu' ja 'maito'.
Erilaiset täytesanat ja pohdiskelut ovat toistaiseksi suoraan japanista. Kuten 'e-to' (え~っと) jne.
ps. Aamulla vaimo luki uutista Whitney Houstonin kuolemasta, japanilaisittain hoittonii hyuusuton (ホイットニー・ヒューストン). Japanin tapa muuntaa kaikki ulkomaalaiset sanat lähelle alkuperäistä lausunta-asua niillä rajoituksilla, joita japanin kielen oma äännetavusto muodostaa on yleisesti ottaen hieno juttu. Monessa asiassa minusta paljon kivempi kuin suomen kielen tapa omia sana kuten se kirjoitetaan ja lisätä perään i-kirjain.
Erityisesti mm. saksan kielestä lainatut sanat tulevat näin oikein. Leica on japanilaisittain Laika.
Sen sijaan monet (amerikkalaisten) näyttelijöiden ja kuuluisuuksien nimet menevät vaikeiksi. Kuten Hoittonii Hyuusuton:in kohdalla kävi. Samoin käy Eastwoodille (Kurinto Iisutoutto).
Bongasinpa joskus levykaupastakin Iron Maidenin DVD:n, jonka selkämyksessä luki sujuvasti katakana-tavuaakkosin 'Aion Meiden', vieläpä matkien alkuperäistä kirjasinta.
Otetaan esimerkkinä vaikka lainausmerkkien tekeminen käsillä. Tuttu ilmaus varmaan kaikille (yllätyin kun luin Wikistä, että englannin kieleen nimi air quotes on tullut vasta 1989). Wikissä tuo on selitetty myös japaniksi. Siitä huolimatta vaimoni oli hankala ymmärtää eleen merkitystä - enkä ole varma ymmärtääkö vieläkään aivan siten kuin me joiden äidinkieleen sisältyy itsessään jo lainausmerkki sekä kirjalliseen ilmaisuun runsas sarkasmin, ironian jne. käyttö.
Ironiaa japanilaisten ilmaisuissa en ole huomannut niin usein, sarkasmia kuitenkin monet käyttävät. Mutta kuinka ilmaista (alleviivaten) sarkasmia kirjallisesti - sitä en tiedä. Ei tiedä vaimonikaan. Joskus sarkasmi ilmaistaan vahvemmalla tekstillä, mutta sekin on vaikeasti tulkittavissa.
Toisaalta, kun elekieli tuli mainituksi, niin kuinka moni ymmärtää heti japanilaisten kyynärvarret tai etusormet ristimällä tekemän kieltoa merkitsevän Batsu -merkin? Tai kämmenellä tehdyn uraomote-merkin? Jälkimmäinen on jo merkitykseltään hankala sillä esimerkiksi Suomessa ei edes ole vastaavaa ajatusmallia.
Opiskelutavat. Japanissa opiskelu on vahvasti ulkoa opetteluun painottuvaa. Oikeastaan se tuntuu olevan ainoa päätavoite. Suomessa ulkoa opiskelulla on pienempi painopiste. Ehkä se osin selittää sitä, miksi täällä käy jatkuvasti kaikenlaista tutkijaa ja päättäjää ihmettelemässä, että kuinka ne suomalaiset oikein oppivat kouluissa niin hyvin asiota?
Vaimon mielipide Japanin opiskelutavasta on, että sillä estetään (yksilön) ajattelu. Koska kaikki opetellaan ulkoa, kukaan ei opi ajattelemaan itse. Pääasia on osata aina koeasiat ulkoa ja unohtaa ne sitten. Mene ja tiedä, tuskin sentään tuo on siinä tarkoituksena. Tuloksena kuitenkin.
Vaikeat tavut. Jos japanin kieliset sanat ovat hankalia opetella, ja välillä sanoja tulkitsee väärin pelkästään löytäen tutun tavu-yhdistelmän niin samaa tapahtuu myös suomen kielessä. Juuri äsken tuli hauska esimerkki. Vaimoni luki jotakin kirjaa jossa mainittiin Upponalle. Hänelle se oli uppon alle. Sanan merkitys ei selvinnyt ja menihän minultakin hetki ennen kuin keksin mistä oli alun alkaen kyse =)
Samanlaisia on muitakin, vaikka kuura-sanan sisältävä kuuraketti.
Ja vielä lapsen oppimisesta. Esikoisemme puhuu jatkuvasti enemmän ja ymmärtää jo hyvin sekä suomea että japania.
Puheen tasollakin alkaa olemaan jo pientä erottumista. Esimerkiksi äidille juna on 'densha' ja minulle 'tuna'. Osalle sanoista tuntuu löytyvän nopeasti kummankin kielen versiot, mutta sitten taas jotkut yleiset sanat eivät millään taivu kahdelle kielelle - kuten 'isi', 'äiti', 'auto', 'pupu' ja 'maito'.
Erilaiset täytesanat ja pohdiskelut ovat toistaiseksi suoraan japanista. Kuten 'e-to' (え~っと) jne.
ps. Aamulla vaimo luki uutista Whitney Houstonin kuolemasta, japanilaisittain hoittonii hyuusuton (ホイットニー・ヒューストン). Japanin tapa muuntaa kaikki ulkomaalaiset sanat lähelle alkuperäistä lausunta-asua niillä rajoituksilla, joita japanin kielen oma äännetavusto muodostaa on yleisesti ottaen hieno juttu. Monessa asiassa minusta paljon kivempi kuin suomen kielen tapa omia sana kuten se kirjoitetaan ja lisätä perään i-kirjain.
Erityisesti mm. saksan kielestä lainatut sanat tulevat näin oikein. Leica on japanilaisittain Laika.
Sen sijaan monet (amerikkalaisten) näyttelijöiden ja kuuluisuuksien nimet menevät vaikeiksi. Kuten Hoittonii Hyuusuton:in kohdalla kävi. Samoin käy Eastwoodille (Kurinto Iisutoutto).
Bongasinpa joskus levykaupastakin Iron Maidenin DVD:n, jonka selkämyksessä luki sujuvasti katakana-tavuaakkosin 'Aion Meiden', vieläpä matkien alkuperäistä kirjasinta.
tiistai 31. tammikuuta 2012
Hyvinvointivaltio ei saa ymmärrystä
Japanissa ei ole käytännössä mitään turvaverkostoja. Työtön on työtön ja heti pitää löytää jotakin.
Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa asia on hieman paremmalla tolalla.
Siitä oikeastaan avaudun nyt...
Nimittäin olen taas työtön. Vaimo hyppii seinille, stressaa ja ahdistelee koska hänelle on niin vieras ajatus, ettei työttömyys tarkoita kaiken loppumista. Ei auta, että tämä on koettu jo kerran ennenkin, silloin vielä taloudellisesti heikommassa tilanteessa.
Jostain syystä pohjoismaista (tai yleensäkin eurooppalaista) ajatusta siitä, että valtio auttaa hädässä olevia, on hyvin vaikea sulattaa. Sitä ihannoidaan, että kyllä Suomi, Ruotsi, Norja jne. ovat ihania maita kun maa auttaa aina kansalaisiaan, mutta tosi tilanteessa ihannointi katoaa täysin.
Japanilaisena hänen päässä pyörii vain se, että hän ei kerta kaikkiaan voi olla vain kotona, jos mies on työtön. Se on mahdotonta. Ja häpeällistä. Erittäin häpeällistä.
Suurta häpeää edustaa myös yhteiskunnan tuen avulla eläminen. Erityisen vieraalta tuntuu ajatus, että tukien ollessa riittävän korkeat, ei mennä suoraa päätä hanttihommiin (eihän japanilais-tyylisiä hanttihommia suomessa edes ole, niitä missä mennään vaikka tietyömaan viereen aamulla aikaisin norkoilemaan josko saisi päiväksi paikan varoituskepin heiluttajana).
Ajatus, että aina löytyy jotain työtä elää vahvana. Vaikka omakohtaiset kokemukseni osoittavatkin ettei niitä töitä vaan löydy vaikka olisi valmis hyväksymään lähes mitä vain.
Tällä kertaa myrsky alkoi jo ensimmäisenä virallisena työttömyyspäivänäni. Se tuli kieltämättä yllätyksenä - koska työn loppuminen oli ollut tiedossa jo kuukauden verran.
Vaimo ei puhunut muusta kuin siitä, että hän lähtee Japaniin, koska siellä hän työllistyy välittömästi. Minä voin asua ja etsiä töitä poikamme kanssa suomessa vaikka vuoden ajan, jonka hän tekee Japanissa töitä ja kerää säästöjä.
No, ihan näin ei tietenkään voi tehdä. Sillä odotamme perheen lisäystä kevään mittaan, joka tarkoittaa ettei sinne japaniin niin vain lähdetä. Silti tämä purkaus oli minulle hieman shokki.
Nyt kuitenkin armon aikaa on annettu vuoden loppuun, jos en siihen mennessä löydä työtä, on uhkana muutto japaniin, jossa sitten olen koti-isänä vaimon puskiessa pitkää päivää. Ja jos japaniin lähtö ei kiinnosta niin silloin kylmästi - jää suomeen tai ota ero.
Kovaa tekstiä, mutta kuuluu sikäläiseen kulttuuriin.
Valitettavasti.
Sama tilanne on pikaisen gallupin perusteella tuttavapiirin suomalais-japanilaisissa perheissä: Jos mies menettää työn niin vaimo haluaa (täytyy mennä) töihin - mieluusti japaniin vaikka pitäisi sitten ottaa avio-ero. Raha on rakkautta tärkeämpää. Kuten myös perhettä.
Tähän vaimo usein vetoaakin, esimerkkeihin ja tuttavien kommentteihin.
Vakituinen - sellainen eläkeputkeen johtava työ on se jota halutaan. Pitää pystyä luottamaan siihen, että työ jatkuu vuosia. Japanissa tuohon voi olla vielä jotakin realiteetteja, mutta suomessa ei. Täällä ala kuin ala on yhä enemmän pätkätöiden varassa ja YT-neuvotteluja tulee harva se päivä.
Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa asia on hieman paremmalla tolalla.
Siitä oikeastaan avaudun nyt...
Nimittäin olen taas työtön. Vaimo hyppii seinille, stressaa ja ahdistelee koska hänelle on niin vieras ajatus, ettei työttömyys tarkoita kaiken loppumista. Ei auta, että tämä on koettu jo kerran ennenkin, silloin vielä taloudellisesti heikommassa tilanteessa.
Jostain syystä pohjoismaista (tai yleensäkin eurooppalaista) ajatusta siitä, että valtio auttaa hädässä olevia, on hyvin vaikea sulattaa. Sitä ihannoidaan, että kyllä Suomi, Ruotsi, Norja jne. ovat ihania maita kun maa auttaa aina kansalaisiaan, mutta tosi tilanteessa ihannointi katoaa täysin.
Japanilaisena hänen päässä pyörii vain se, että hän ei kerta kaikkiaan voi olla vain kotona, jos mies on työtön. Se on mahdotonta. Ja häpeällistä. Erittäin häpeällistä.
Suurta häpeää edustaa myös yhteiskunnan tuen avulla eläminen. Erityisen vieraalta tuntuu ajatus, että tukien ollessa riittävän korkeat, ei mennä suoraa päätä hanttihommiin (eihän japanilais-tyylisiä hanttihommia suomessa edes ole, niitä missä mennään vaikka tietyömaan viereen aamulla aikaisin norkoilemaan josko saisi päiväksi paikan varoituskepin heiluttajana).Ajatus, että aina löytyy jotain työtä elää vahvana. Vaikka omakohtaiset kokemukseni osoittavatkin ettei niitä töitä vaan löydy vaikka olisi valmis hyväksymään lähes mitä vain.
Tällä kertaa myrsky alkoi jo ensimmäisenä virallisena työttömyyspäivänäni. Se tuli kieltämättä yllätyksenä - koska työn loppuminen oli ollut tiedossa jo kuukauden verran.
Vaimo ei puhunut muusta kuin siitä, että hän lähtee Japaniin, koska siellä hän työllistyy välittömästi. Minä voin asua ja etsiä töitä poikamme kanssa suomessa vaikka vuoden ajan, jonka hän tekee Japanissa töitä ja kerää säästöjä.
No, ihan näin ei tietenkään voi tehdä. Sillä odotamme perheen lisäystä kevään mittaan, joka tarkoittaa ettei sinne japaniin niin vain lähdetä. Silti tämä purkaus oli minulle hieman shokki.
Nyt kuitenkin armon aikaa on annettu vuoden loppuun, jos en siihen mennessä löydä työtä, on uhkana muutto japaniin, jossa sitten olen koti-isänä vaimon puskiessa pitkää päivää. Ja jos japaniin lähtö ei kiinnosta niin silloin kylmästi - jää suomeen tai ota ero.Kovaa tekstiä, mutta kuuluu sikäläiseen kulttuuriin.
Valitettavasti.
Sama tilanne on pikaisen gallupin perusteella tuttavapiirin suomalais-japanilaisissa perheissä: Jos mies menettää työn niin vaimo haluaa (täytyy mennä) töihin - mieluusti japaniin vaikka pitäisi sitten ottaa avio-ero. Raha on rakkautta tärkeämpää. Kuten myös perhettä.
Tähän vaimo usein vetoaakin, esimerkkeihin ja tuttavien kommentteihin.
Vakituinen - sellainen eläkeputkeen johtava työ on se jota halutaan. Pitää pystyä luottamaan siihen, että työ jatkuu vuosia. Japanissa tuohon voi olla vielä jotakin realiteetteja, mutta suomessa ei. Täällä ala kuin ala on yhä enemmän pätkätöiden varassa ja YT-neuvotteluja tulee harva se päivä.
lauantai 31. joulukuuta 2011
Pääkaupungissa on ahdistavaa
Kävimme tuossa jokin aika sitten pitkästä aikaa Helsingissä, jossa aikanaan myös asuimme.
Siellä asuessamme vaimoni ei halunnut tutustua liiaksi sikäläisiin japanilaisiin, sillä se olisi lisännyt ulkoisia paineita. Olisi pitänyt olla kuten Japanissa. Varmistaa, ettei joudu liiaksi juoruilun (kageguchi) kohteeksi eikä toimi vastoin kirjoittamattomia sääntöjä.
Nyt kun kuuli muutaman vanhan tutun kertomuksia, niin ei voi kuin ihmetellä. Sana kiertää, juorut lentävät - sellaisistakin japanilaisista jotka eivät pidä yhteyttä isompaan joukkoon. Riittää, että on se yksi tai kaksi japanilaista tuttavaa jotka huomaavat tilanteen ja sen jälkeen kaikki tietävät. Ja supisevat ja paheksuvat.
Meidänkin vanhojen tuttavien tekemisiin vaikuttaa vahvasti tämä ankara ilmapiiri. Valintoja ei ole voinut tehdä sen mukaan mitä voisi ja haluaisi, vaan sen mukaan mikä on hyväksytty normi. Muuten huomaa pian olevansa täysin yksin.
Hyvänä esimerkkinä vaikka tilanne jossa mies on työtön eikä vaimokaan lähde etsimään työtä (meidän tilanteemme pian kun työni lähtee taas kerran alta).
Toisena esimerkkinä vaikka sellainen, että lapsi/lapset käyvät tarhassa mutta vaimo ei mene töihin vaan on kotona tai käyttää aikaansa johonkin muuhun ei niin tuottavaan.
Nyt kun asumme pikkuisella paikkakunnalla, asiat ovat toisin. Täällä piirit ovat niin pienet, ettei tarvitse pelätä ilkeitä puheita jotka kiertävät selän takana. Eikä joudu yhteisön arvostelun kohteeksi jos elämäntapa poikkeaa jotenkin 'normista'. Liekö syynä se, että yhteisö on kooltaan niin pieni, ettei kukaan halua potkia ketään pois?
Vaan ei se täyttä turvaa suo, tätäkin pitää kirjoittaa mahdollisimman anonyymisti.
Siellä asuessamme vaimoni ei halunnut tutustua liiaksi sikäläisiin japanilaisiin, sillä se olisi lisännyt ulkoisia paineita. Olisi pitänyt olla kuten Japanissa. Varmistaa, ettei joudu liiaksi juoruilun (kageguchi) kohteeksi eikä toimi vastoin kirjoittamattomia sääntöjä.
Nyt kun kuuli muutaman vanhan tutun kertomuksia, niin ei voi kuin ihmetellä. Sana kiertää, juorut lentävät - sellaisistakin japanilaisista jotka eivät pidä yhteyttä isompaan joukkoon. Riittää, että on se yksi tai kaksi japanilaista tuttavaa jotka huomaavat tilanteen ja sen jälkeen kaikki tietävät. Ja supisevat ja paheksuvat.
Meidänkin vanhojen tuttavien tekemisiin vaikuttaa vahvasti tämä ankara ilmapiiri. Valintoja ei ole voinut tehdä sen mukaan mitä voisi ja haluaisi, vaan sen mukaan mikä on hyväksytty normi. Muuten huomaa pian olevansa täysin yksin.
Hyvänä esimerkkinä vaikka tilanne jossa mies on työtön eikä vaimokaan lähde etsimään työtä (meidän tilanteemme pian kun työni lähtee taas kerran alta).
Toisena esimerkkinä vaikka sellainen, että lapsi/lapset käyvät tarhassa mutta vaimo ei mene töihin vaan on kotona tai käyttää aikaansa johonkin muuhun ei niin tuottavaan.
Nyt kun asumme pikkuisella paikkakunnalla, asiat ovat toisin. Täällä piirit ovat niin pienet, ettei tarvitse pelätä ilkeitä puheita jotka kiertävät selän takana. Eikä joudu yhteisön arvostelun kohteeksi jos elämäntapa poikkeaa jotenkin 'normista'. Liekö syynä se, että yhteisö on kooltaan niin pieni, ettei kukaan halua potkia ketään pois?
Vaan ei se täyttä turvaa suo, tätäkin pitää kirjoittaa mahdollisimman anonyymisti.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Maailma japanin ulkopuolella
Japanin eristyneisyydestä on aina puhuttu ja kirjoitettu. Kuten myös siitä kuinka Japani avasi Yokohaman liepeille kauppapaikan ulkomaille ja lähti uudistamaan itseään hurjasti Meiji-restauraation myötä 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Tähän loppui eristyneisyyden kausi.
Siten kuvittelisi, että nykypäivänä japanilaiset tuntevat hyvin muuta maailmaa. Osin näin onkin, mutta yleisesti ottaen tietämys on hyvin ohutta verattuna meikäläiseen yleissivistykseen. Ulkomaailma ei yksinkertaisesti kiinnosta, tv- yms. viihdettä riittää japanilaisten tuottamana paljon.
Kunnollisia dokumentteja harvoin näkee, kaikki tuntuu olevan vain nopeaa viihdettä (maksullisista kanavista en tiedä, niitä en ole päässyt näkemään).
TV-uutisissa sivutaan harvoin ulkomaita, eikä sanomalehdissäkään uutisoida muista kuin merkittävistä tapahtumista - kuten vaikka suomen koulu-ammuskeluista.
Tänään tuli taas hyvä esimerkki aiheesta.
Törmäsin netissä arabi-aiheiseen pilapiirrokseen, jossa mies erehtyy luulemaan suihkuverhoa täyteen burkaan pukeutuneeksi vaimokseen.
Vaimoni ihmetteli, että mitä nauran ja näytin kuvaa sekä käänsin puhekuplien sisällön. Mutta vitsi ei vain auennut.
Lopulta kyselin, että tiedätkö mitään näistä vaatteista ja googlen kuvahaulla näytin kuvia täyteen burkaan sonnustautuneista naisista (tämä ristikkomalli, jossa edes silmiä ei näy).
Myönnän yllättyneeni kun selvisi, että tämä oli ensimmäinen kerta kun vaimoni näki mitään tuollaista. Hän ei tiennyt tuollaisten vaatteiden olemassaolosta mitään eikä ollut nähnyt niitä uutisissa, kuvissa tai yleensä missään.
Mustan, silmät näyttävän mallin kuitenkin tunsi.
Ei toki ollut ensimmäinen kerta kun jotakin vastaavaa tapahtui. Aiemmat kuitenkin ovat liittyneet asioihin, joista olen ajatellut että ehkä kyse on liian harvinaisesta tiedonjyvästä.
Tällä kertaa... No, jouduin vain toteamaan, että on se sittenkin totta, etteivät japanilaiset tiedä 'ulkomaiden' asioista juuri mitään.
Siten kuvittelisi, että nykypäivänä japanilaiset tuntevat hyvin muuta maailmaa. Osin näin onkin, mutta yleisesti ottaen tietämys on hyvin ohutta verattuna meikäläiseen yleissivistykseen. Ulkomaailma ei yksinkertaisesti kiinnosta, tv- yms. viihdettä riittää japanilaisten tuottamana paljon.
Kunnollisia dokumentteja harvoin näkee, kaikki tuntuu olevan vain nopeaa viihdettä (maksullisista kanavista en tiedä, niitä en ole päässyt näkemään).
TV-uutisissa sivutaan harvoin ulkomaita, eikä sanomalehdissäkään uutisoida muista kuin merkittävistä tapahtumista - kuten vaikka suomen koulu-ammuskeluista.
Tänään tuli taas hyvä esimerkki aiheesta.
Törmäsin netissä arabi-aiheiseen pilapiirrokseen, jossa mies erehtyy luulemaan suihkuverhoa täyteen burkaan pukeutuneeksi vaimokseen.
Vaimoni ihmetteli, että mitä nauran ja näytin kuvaa sekä käänsin puhekuplien sisällön. Mutta vitsi ei vain auennut.
Lopulta kyselin, että tiedätkö mitään näistä vaatteista ja googlen kuvahaulla näytin kuvia täyteen burkaan sonnustautuneista naisista (tämä ristikkomalli, jossa edes silmiä ei näy).
Myönnän yllättyneeni kun selvisi, että tämä oli ensimmäinen kerta kun vaimoni näki mitään tuollaista. Hän ei tiennyt tuollaisten vaatteiden olemassaolosta mitään eikä ollut nähnyt niitä uutisissa, kuvissa tai yleensä missään.Mustan, silmät näyttävän mallin kuitenkin tunsi.
Ei toki ollut ensimmäinen kerta kun jotakin vastaavaa tapahtui. Aiemmat kuitenkin ovat liittyneet asioihin, joista olen ajatellut että ehkä kyse on liian harvinaisesta tiedonjyvästä.
Tällä kertaa... No, jouduin vain toteamaan, että on se sittenkin totta, etteivät japanilaiset tiedä 'ulkomaiden' asioista juuri mitään.
maanantai 26. syyskuuta 2011
Isi ei osaa
Pidän japanilaisista lastenkirjoista. Ne ovat yleensä tehty mielenkiintoisemmiksi kuin suomessa peruskaupoissa tarjolla olevat.
Toisaalta varsinaisia iltasaduksi kelpaavia kirjoja en ole juuri nähnyt, vaikutelmana on enemmän runsas kuvitus ja vähän tekstiä.
Silti huomaan olevani pulassa kun lapsi nappaa japanilaisen kirjan jota sitten pitäisi lukea. Vaikka ymmärrän kohtalaisen hyvin japania, osaan sitä puhuakin ja lukea kunhan ei ole kauheasti kanji-merkkejä, niin olen joutunut huomaamaan kuinka vaikea yksinkertaista tekstiä on lukea ääneen.
Suorastaan hämmentävää kuinka erilaista on lukea tekstiä ääneen. Vielä kun samalla sanavälit ja painotukset pitäisi mennä kohdalleen. Ei riitä että ymmärtää mitä teksti tarkoittaa...
On vain myönnettävä että isi ei osaa - ja ties monennenko kerran luvata itselleen, että etsii pari helppoa suomenkielistä lastenkirjaa. Jotain muuta kuin ne loruhirvitykset ja neljäntoista lauseen 'kirjat' joita nurkkiin on kertynyt lahjoina milloin keneltäkin.
Jotain muutakin japanissa on lapsille, nimittäin lehdet. Suomessa markkinat ovat niin pienet, ettei pikkulapsille suunnattuja lehtiä ole (tietääkseni). Tosin nämä japanilaiset lehdetkin ovat sitten sitä muutaman perushahmon kierrättämistä - Anpanman ylisuureksi paisuneine hahmolaumoineen, Disney-hahmot, Tuomas-veturi jne...
Entä lehdet äideille? On myönnettävä, että suomalaiset vauva, perhe yms. lehdet ovat nuihin verrattuna 'tietolehtiä'. Japanilaisissa vastikkeissa on kauheasti kuvia ja kuva-kuvalta opastuksia, mutta vähän itse tarinaa tai tietoa. Vaimo sanoikin, että japanissa ei kukaan jaksa lukea pitkää tekstiä ja siksi monen yleistietämys on vähän vajavaista.. Mene ja tiedä, kun seuraavan kerran poikkean japanissa niin pitää tutustua tarkemmin lehdistöön.
Toisaalta varsinaisia iltasaduksi kelpaavia kirjoja en ole juuri nähnyt, vaikutelmana on enemmän runsas kuvitus ja vähän tekstiä.
Silti huomaan olevani pulassa kun lapsi nappaa japanilaisen kirjan jota sitten pitäisi lukea. Vaikka ymmärrän kohtalaisen hyvin japania, osaan sitä puhuakin ja lukea kunhan ei ole kauheasti kanji-merkkejä, niin olen joutunut huomaamaan kuinka vaikea yksinkertaista tekstiä on lukea ääneen.Suorastaan hämmentävää kuinka erilaista on lukea tekstiä ääneen. Vielä kun samalla sanavälit ja painotukset pitäisi mennä kohdalleen. Ei riitä että ymmärtää mitä teksti tarkoittaa...
On vain myönnettävä että isi ei osaa - ja ties monennenko kerran luvata itselleen, että etsii pari helppoa suomenkielistä lastenkirjaa. Jotain muuta kuin ne loruhirvitykset ja neljäntoista lauseen 'kirjat' joita nurkkiin on kertynyt lahjoina milloin keneltäkin.
Jotain muutakin japanissa on lapsille, nimittäin lehdet. Suomessa markkinat ovat niin pienet, ettei pikkulapsille suunnattuja lehtiä ole (tietääkseni). Tosin nämä japanilaiset lehdetkin ovat sitten sitä muutaman perushahmon kierrättämistä - Anpanman ylisuureksi paisuneine hahmolaumoineen, Disney-hahmot, Tuomas-veturi jne...
Entä lehdet äideille? On myönnettävä, että suomalaiset vauva, perhe yms. lehdet ovat nuihin verrattuna 'tietolehtiä'. Japanilaisissa vastikkeissa on kauheasti kuvia ja kuva-kuvalta opastuksia, mutta vähän itse tarinaa tai tietoa. Vaimo sanoikin, että japanissa ei kukaan jaksa lukea pitkää tekstiä ja siksi monen yleistietämys on vähän vajavaista.. Mene ja tiedä, kun seuraavan kerran poikkean japanissa niin pitää tutustua tarkemmin lehdistöön.
maanantai 18. lokakuuta 2010
Kielikurssien hankaluus
Suomessa työkkäri lähes edellyttää suomen kielen kurssin käymistä työvoimapoliittisena koulutuksena maahanmuuttajan kotoutumis-ajanjaksona (ensimmäiset 3v).
Sinänsä kurssi lienee aika hyvä, riippuen tosin luvattoman paljon paikkakunnasta. Joistain on tullut kehuja, monista haukkuja.
Usein kurssien perusongelmat syntyvät kieli- ja kulttuurieroista. Suomessa (mukaan lukien kesäyliopistot yms) tuppaa opetuskieli olemaan englanti heti jos joku opiskelijoista on ulkomaalainen.
Tämä tietysti maahanmuuttajien kielikursseilla tarkoittaa usein sitä, että opettaja selittää asiat englanniksi.
Ja englantiahan aniharva japanilainen osaa.
Jos opettaja selittääkin asian myös selkosuomella, niin silti japanilainen kokee itsensä usein ulkopuoliseksi koska opetus- ja opiskelukulttuuri on suomessa (yleensä länsimaissa, japanilaisten mielestä "ulkomaissa") niin erilainen.
Ulkopuolisuutta aiheuttaa heti se, että tauoilla muut puhuvat keskenään englantia - ja sitä kun ei ymmärrä niin ulkona ollaan.
Toinen on japanilaisten suorituskeskeinen opiskelu. Japanin koko yhteiskuntahan rakentuu suorittamisen varaan. Paikalla ei saa olla, vaan aina pitää tehdä jotakin "tuottavaa".
Kursseilla tämä tuottaa ongelmia koska japanilainen on kurssilla suorittamassa, suomalainen ehkä mieltäisi asenteen parhaiten termillä "äärimmäinen hikipinko". Japanilaisten on vaikea käsittää sitä, että useimmat kurssilla olijat ovat siellä vain oppimassa, eivät keräämässä maksimisuorituksia. Joten muut puhuvat tunnilla, eivät tee niinkään aktiivisesti kotitehtäviä - ja tämä kaikki taas häiritsee japanilaista koska opetus hidastuu...
Myöskin opettajalle puhuminen, opettajan keskeyttäminen suoraan puhumalla tai viittaamalla ja sitten puhumalla on jotain mitä japanilaisessa opiskelukulttuurissa ei tapahdu. Siellä kaikki ovat hiljaa kun opettaja puhuu.
Jos opettaja kysyy koko luokalta jotain, silloin odotetaan että joku viittaa ja vastaa, mutta se on aina "joku muu", toisin sanoen kukaan ei tahtoisi vastata koska silloin nousee muiden yläpuolelle. Erottuu massasta.
Ja kuten vanha japanilainen sananlasku sen sanoo, naula joka on muita pidempi, hakataan alas.
Jos taas jää jotakin kysyttävää, niin sitä ei kysytä tunnilla vaan tunnin jälkeen kysytään opettajalta lupa häiritä opettajaa kysymyksellä.
Siitä johtuen myös täkäläinen opiskelutapa jossa keskeytetään opettaja ja kysellään itsenäisesti asiota häiritsee ja stressaa - taas jäädään aikataulusta jälkeen!
Käytännössä opiskelua seuranneena voin todeta, että esimerkiksi vaimoni on todella stressaantunut ja kireä silloin kun opiskelee. Kotitehtäviin käytetään reilusti aikaa. Ja lisäksi koko kurssimateriaali luetaan kertaalleen jo ennen kurssia kirjallisuudesta ja tehdään tehtävät jotka silloin osaa tehdä.
Näin kurssi ikäänkuin opiskellaan toiseen kertaan varsinaisella kurssilla opettajan johdolla ja siinä vaiheessa on vanhoista merkinnöistä hyötyä kun voi kuunnella tarkkaan miten opettaja jonkun asian selittää. Tai kysyä tarkennusta opettajalta tunnin jälkeen.
Ja mitenkä tuo alussa mainittu työkkäri sitten liittyy tähän?
Siten, että vaimolleni työkkäri antoi tehtäväksi mennä suomen kurssille (vähintän 20 tuntia/viikko) ennen ensi kevättä tai sitten tmt-tuki, eli kotouttamistuki lakkaa.
Sinänsä kurssi lienee aika hyvä, riippuen tosin luvattoman paljon paikkakunnasta. Joistain on tullut kehuja, monista haukkuja.
Usein kurssien perusongelmat syntyvät kieli- ja kulttuurieroista. Suomessa (mukaan lukien kesäyliopistot yms) tuppaa opetuskieli olemaan englanti heti jos joku opiskelijoista on ulkomaalainen.
Tämä tietysti maahanmuuttajien kielikursseilla tarkoittaa usein sitä, että opettaja selittää asiat englanniksi.
Ja englantiahan aniharva japanilainen osaa.
Jos opettaja selittääkin asian myös selkosuomella, niin silti japanilainen kokee itsensä usein ulkopuoliseksi koska opetus- ja opiskelukulttuuri on suomessa (yleensä länsimaissa, japanilaisten mielestä "ulkomaissa") niin erilainen.
Ulkopuolisuutta aiheuttaa heti se, että tauoilla muut puhuvat keskenään englantia - ja sitä kun ei ymmärrä niin ulkona ollaan.
Toinen on japanilaisten suorituskeskeinen opiskelu. Japanin koko yhteiskuntahan rakentuu suorittamisen varaan. Paikalla ei saa olla, vaan aina pitää tehdä jotakin "tuottavaa".
Kursseilla tämä tuottaa ongelmia koska japanilainen on kurssilla suorittamassa, suomalainen ehkä mieltäisi asenteen parhaiten termillä "äärimmäinen hikipinko". Japanilaisten on vaikea käsittää sitä, että useimmat kurssilla olijat ovat siellä vain oppimassa, eivät keräämässä maksimisuorituksia. Joten muut puhuvat tunnilla, eivät tee niinkään aktiivisesti kotitehtäviä - ja tämä kaikki taas häiritsee japanilaista koska opetus hidastuu...
Myöskin opettajalle puhuminen, opettajan keskeyttäminen suoraan puhumalla tai viittaamalla ja sitten puhumalla on jotain mitä japanilaisessa opiskelukulttuurissa ei tapahdu. Siellä kaikki ovat hiljaa kun opettaja puhuu.
Jos opettaja kysyy koko luokalta jotain, silloin odotetaan että joku viittaa ja vastaa, mutta se on aina "joku muu", toisin sanoen kukaan ei tahtoisi vastata koska silloin nousee muiden yläpuolelle. Erottuu massasta.
Ja kuten vanha japanilainen sananlasku sen sanoo, naula joka on muita pidempi, hakataan alas.
Jos taas jää jotakin kysyttävää, niin sitä ei kysytä tunnilla vaan tunnin jälkeen kysytään opettajalta lupa häiritä opettajaa kysymyksellä.
Siitä johtuen myös täkäläinen opiskelutapa jossa keskeytetään opettaja ja kysellään itsenäisesti asiota häiritsee ja stressaa - taas jäädään aikataulusta jälkeen!
Käytännössä opiskelua seuranneena voin todeta, että esimerkiksi vaimoni on todella stressaantunut ja kireä silloin kun opiskelee. Kotitehtäviin käytetään reilusti aikaa. Ja lisäksi koko kurssimateriaali luetaan kertaalleen jo ennen kurssia kirjallisuudesta ja tehdään tehtävät jotka silloin osaa tehdä.
Näin kurssi ikäänkuin opiskellaan toiseen kertaan varsinaisella kurssilla opettajan johdolla ja siinä vaiheessa on vanhoista merkinnöistä hyötyä kun voi kuunnella tarkkaan miten opettaja jonkun asian selittää. Tai kysyä tarkennusta opettajalta tunnin jälkeen.
Ja mitenkä tuo alussa mainittu työkkäri sitten liittyy tähän?
Siten, että vaimolleni työkkäri antoi tehtäväksi mennä suomen kurssille (vähintän 20 tuntia/viikko) ennen ensi kevättä tai sitten tmt-tuki, eli kotouttamistuki lakkaa.
torstai 9. syyskuuta 2010
Lähteekö vaimo japaniin asumaan?
Kirjoitin aiemmin jo siitä kuinka tiukka suhtautuminen japanilaisilla on työttömyyden suhteen.
Tätä kirjoittaessa eletään syyskuun 9. päivää, joten armonaikaa on 21 päivää mikäli vaimoni pitää uhkauksensa joka käytännössä tarkoittaisi sitä, että jos en työllisty niin hän palaa japaniin vuodeksi tai kahdeksi vanhaan työhönsä keräämään tärkeitä perhe-säästöjä.
Suomalaisena koen tällaisen ajattelun aika... ankarana.
Kuitenkin suomen sosiaalituet tarjoavat kohtuullisen perustoimeentulon, joten tuntuu erikoiselta lähteä hajoittamaan perhettä vuodeksi/kahdeksi vain siksi että voisi tehdä töitä. Se kuitenkin vaikuttaa taas kokonaisuuteen koska suomeen jäävänä osapuolena menetän suuren osan nyt saamistamme tuista.
Vaihtoehtoina on joko se, että lapsemme jää minun kanssa suomeen jolloin olen ikään kuin yh-huoltaja sen vuoden-kahden ajan.
Tai sitten lapsi menisi japaniin vaimoni kanssa jolloin kituuttaisin töitä etsien yksin suomessa.
Ei vaikuta mitenkään kivalta, ei.
Kuitenkin vaimoni on japanilaiseksi aika salliva. Olenhan saanut jo yli vuoden etsiskellä töitä. Joskin ensimmäiset pari viikkoa työttömyyttäni oli tuskaa sillä silloin vaimoni ei juuri muusta puhunut kuin suunnitelmista lähteä japaniin töihin kun tämmöinen katastrofi meitä kohtasi.
Vaan kun on seurannut tuttavapariskuntia joissa mies on ulkomaalainen (japanista katsoen), eli gaijin, niin useimpien miesten vaimojen asenteet ovat paljon ankarammat. Yleisesti ottaen; jos miehestä tulee työtön eikä hän heti (irtisanomisaikana) löydä uutta työpaikkaa niin vaimo ja mahdolliset lapset lähtevät heti japaniin jossa odottaa ainakin joku työ ja palaavat sitten kun mies taas osoittaa olevansa kunnollinen perheen pää ja pystyvänsä elättämään perheen työtä tekemällä.
Optiot käyvät vähiin kohdallani.
Jäljelle jää oljenkortena katoavan pieni mahdollisuus työllistyä omalle alalleni. Joskin se on niin katoavan pieni, ettei siinä ole edes sen enempää spekuloimista.
Lopulta toivo onkin löytää joku työ josta saa bruttopalkkaa noin 1900 euroa kuukaudessa ja jossa on mahdollisuus ylitöillä/erikoisilla työajoilla nostaa tulotasoa vielä parilla sadalla.
Se kelpaisi vaimolleni. Ei tarvitse selitellä ja peitellä miehen työttömyyttä ja kaikkine tukineen saavutamme kutakuinkin vanhan elintason. Omaa alaani huomattavasti pienempi palkka (joo, olen ammatiltani ylempi toimihenkilö) riittää siihen koska ennen työttömyyttämme asuimme suuremmassa asunnossa pääkaupunkiseudulla, joten kiinteät asumiskulut olivat paljon suuremmat.
Ja tietenkin palkkani lisänä ovat vaimolle tuleva kotihoidontuki yms...
Kahden seuraavan viikon sisällä näkee miten tässä oikein käy
Tätä kirjoittaessa eletään syyskuun 9. päivää, joten armonaikaa on 21 päivää mikäli vaimoni pitää uhkauksensa joka käytännössä tarkoittaisi sitä, että jos en työllisty niin hän palaa japaniin vuodeksi tai kahdeksi vanhaan työhönsä keräämään tärkeitä perhe-säästöjä.
Suomalaisena koen tällaisen ajattelun aika... ankarana.
Kuitenkin suomen sosiaalituet tarjoavat kohtuullisen perustoimeentulon, joten tuntuu erikoiselta lähteä hajoittamaan perhettä vuodeksi/kahdeksi vain siksi että voisi tehdä töitä. Se kuitenkin vaikuttaa taas kokonaisuuteen koska suomeen jäävänä osapuolena menetän suuren osan nyt saamistamme tuista.
Vaihtoehtoina on joko se, että lapsemme jää minun kanssa suomeen jolloin olen ikään kuin yh-huoltaja sen vuoden-kahden ajan.
Tai sitten lapsi menisi japaniin vaimoni kanssa jolloin kituuttaisin töitä etsien yksin suomessa.
Ei vaikuta mitenkään kivalta, ei.
Kuitenkin vaimoni on japanilaiseksi aika salliva. Olenhan saanut jo yli vuoden etsiskellä töitä. Joskin ensimmäiset pari viikkoa työttömyyttäni oli tuskaa sillä silloin vaimoni ei juuri muusta puhunut kuin suunnitelmista lähteä japaniin töihin kun tämmöinen katastrofi meitä kohtasi.
Vaan kun on seurannut tuttavapariskuntia joissa mies on ulkomaalainen (japanista katsoen), eli gaijin, niin useimpien miesten vaimojen asenteet ovat paljon ankarammat. Yleisesti ottaen; jos miehestä tulee työtön eikä hän heti (irtisanomisaikana) löydä uutta työpaikkaa niin vaimo ja mahdolliset lapset lähtevät heti japaniin jossa odottaa ainakin joku työ ja palaavat sitten kun mies taas osoittaa olevansa kunnollinen perheen pää ja pystyvänsä elättämään perheen työtä tekemällä.
Optiot käyvät vähiin kohdallani.
Jäljelle jää oljenkortena katoavan pieni mahdollisuus työllistyä omalle alalleni. Joskin se on niin katoavan pieni, ettei siinä ole edes sen enempää spekuloimista.
Lopulta toivo onkin löytää joku työ josta saa bruttopalkkaa noin 1900 euroa kuukaudessa ja jossa on mahdollisuus ylitöillä/erikoisilla työajoilla nostaa tulotasoa vielä parilla sadalla.
Se kelpaisi vaimolleni. Ei tarvitse selitellä ja peitellä miehen työttömyyttä ja kaikkine tukineen saavutamme kutakuinkin vanhan elintason. Omaa alaani huomattavasti pienempi palkka (joo, olen ammatiltani ylempi toimihenkilö) riittää siihen koska ennen työttömyyttämme asuimme suuremmassa asunnossa pääkaupunkiseudulla, joten kiinteät asumiskulut olivat paljon suuremmat.
Ja tietenkin palkkani lisänä ovat vaimolle tuleva kotihoidontuki yms...
Kahden seuraavan viikon sisällä näkee miten tässä oikein käy
Tunnisteet:
ankara,
gaijin,
japani,
japanilainen,
kela säästö,
kunnia,
perhe,
työttömyys,
työtön,
vaimo
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Työtön ei saa olla
Olen työtön.
Työni loppui jo viime vuonna tuotannollis-taloudellisista syistä, enkä ole rajusta etsimisestä huolimatta löytänyt uutta työtä omalta alalta, enkä sellaisilta aloilta joista tiedän jotakin.
Tämä on suuri ongelma vaimolleni.
Nimittäin japanissa ei yksinkertaisesti voi olla työtön. Jos ei tee työtä, silloin pitää tehdä jotain muuta - kuten opiskella.
Se sensijaan on mahdoton yhtälö että mies vain etsii työtä ja kuluttaa sitten päivät mm. harrastusten parissa.
Ongelma ei ole yksinomaan taloudellinen vaan nimenomaan liittyy japanilaiseen kulttuuriin.
Päivät kotona oleva mies on ongelma. Ja tästä ongelmasta ei voi puhua vaan kaikille pitää esittää kulisseja että kyllä tässä tehdään freelancer-hommia jne jne...
Suomalaisesta näkövinkkelistä tämä on hieman omituista. Opiskelu on ok, vaikka se olisi taloudellisesti tiukempaa kuin työttömyys. Silloin vaimon (japanilaiset) ystävät ovat huolissa vain taloudellisesta toimeentulosta eikä vaimon tarvitse muuta kuin kuitata se sanomalla että kyllä me pärjätään.
Työttömyys sensijaan... Japanissa ei ole suomen kaltaista turvaverkkoa työttömälle, joten työtön ei voi olla. Työttömän pitää tehdä jotain työtä, jos ei muuta niin huonopalkkaista osa-aika/hanttihommatyötä joka tunnetaan nimellä arubaito (アルバイト).
Tällaisia näkee usein varsinkin ohjaamassa liikennettä työmaiden ja tietöiden liepeillä.
Jos työtön on "vain kotona" se nähdään suurena huolen aiheena. Kaikki kyselevät onko kaikki ok ja miten ihmeessä voitte elää? Ja kuinka voi elää jos mies on kotona häiritsemässä eikä ole päivisin töissä?
Joten tilanne on pakko peittää valehtelemalla joka taas on suomalaiselle (ainakin minulle) luonnottoman tuntuista.
Onhan kotikaupungissanikin 18% työttömyys ja lukuisat tuttavani ovat työttömiä.
Hainpa viime yhteishaussa opiskelemaankin ihan jotta ei tarvitsisi pitää kulisseja pystyssä. Valitettavasti en päässyt hakemaani paikkaan.
Työttömyys aiheuttaa minulle stressiä joten hermot ovat kireällä, mutta se aiheuttaa vaimolleni myös stressiä. Ilmeisesti jopa voimakkaampaa juuri kulissien pystyssäpitämispakon takia.
Tämä taas purkautuu välillä riitoina/kireänä ilmapiirinä ja viimeisin ukaasi vaimolta onkin, että jos et syyskuun loppuun mennessä ole töissä niin....
Tietenkään työn hakua ei helpota se, että palkkatason pitää olla isompi kuin ihan perustöistä saatava (esim. kaupan kassa), sillä muuten ei ole tarpeeksi ns. "elämänrahaa" jota tarvitaan tuttavien tapaamiseen ja säästöjen kartuttamiseen.
Japanissahan ei oteta velkaa vaan aina säästetään suuret summat pankkiin.
Työni loppui jo viime vuonna tuotannollis-taloudellisista syistä, enkä ole rajusta etsimisestä huolimatta löytänyt uutta työtä omalta alalta, enkä sellaisilta aloilta joista tiedän jotakin.
Tämä on suuri ongelma vaimolleni.
Nimittäin japanissa ei yksinkertaisesti voi olla työtön. Jos ei tee työtä, silloin pitää tehdä jotain muuta - kuten opiskella.
Se sensijaan on mahdoton yhtälö että mies vain etsii työtä ja kuluttaa sitten päivät mm. harrastusten parissa.
Ongelma ei ole yksinomaan taloudellinen vaan nimenomaan liittyy japanilaiseen kulttuuriin.
Päivät kotona oleva mies on ongelma. Ja tästä ongelmasta ei voi puhua vaan kaikille pitää esittää kulisseja että kyllä tässä tehdään freelancer-hommia jne jne...
Suomalaisesta näkövinkkelistä tämä on hieman omituista. Opiskelu on ok, vaikka se olisi taloudellisesti tiukempaa kuin työttömyys. Silloin vaimon (japanilaiset) ystävät ovat huolissa vain taloudellisesta toimeentulosta eikä vaimon tarvitse muuta kuin kuitata se sanomalla että kyllä me pärjätään.
Työttömyys sensijaan... Japanissa ei ole suomen kaltaista turvaverkkoa työttömälle, joten työtön ei voi olla. Työttömän pitää tehdä jotain työtä, jos ei muuta niin huonopalkkaista osa-aika/hanttihommatyötä joka tunnetaan nimellä arubaito (アルバイト).
Tällaisia näkee usein varsinkin ohjaamassa liikennettä työmaiden ja tietöiden liepeillä.
Jos työtön on "vain kotona" se nähdään suurena huolen aiheena. Kaikki kyselevät onko kaikki ok ja miten ihmeessä voitte elää? Ja kuinka voi elää jos mies on kotona häiritsemässä eikä ole päivisin töissä?
Joten tilanne on pakko peittää valehtelemalla joka taas on suomalaiselle (ainakin minulle) luonnottoman tuntuista.
Onhan kotikaupungissanikin 18% työttömyys ja lukuisat tuttavani ovat työttömiä.
Hainpa viime yhteishaussa opiskelemaankin ihan jotta ei tarvitsisi pitää kulisseja pystyssä. Valitettavasti en päässyt hakemaani paikkaan.
Työttömyys aiheuttaa minulle stressiä joten hermot ovat kireällä, mutta se aiheuttaa vaimolleni myös stressiä. Ilmeisesti jopa voimakkaampaa juuri kulissien pystyssäpitämispakon takia.
Tämä taas purkautuu välillä riitoina/kireänä ilmapiirinä ja viimeisin ukaasi vaimolta onkin, että jos et syyskuun loppuun mennessä ole töissä niin....
Tietenkään työn hakua ei helpota se, että palkkatason pitää olla isompi kuin ihan perustöistä saatava (esim. kaupan kassa), sillä muuten ei ole tarpeeksi ns. "elämänrahaa" jota tarvitaan tuttavien tapaamiseen ja säästöjen kartuttamiseen.
Japanissahan ei oteta velkaa vaan aina säästetään suuret summat pankkiin.
lauantai 6. helmikuuta 2010
Mikä blogi?
Kun vaimoni muutti japanista suomeen, huomasin hukkuvani eri virastojen ohjeistuksiin oleskeluluvan ym. tärkeiden asioiden suhteen.
Samalla huomasin, että todella monet japanilaiset naiset, jotka asuvat suomessa (suomalaisen) miehen kanssa, pitävät jonkinlaista blogia. Nämä blogit taas ovat osoittautuneet uskomattoman arvokkaiksi tiedonlähteiksi sillon, eli usein, kun virallinen tieto on vaikeasti saavutettavissa.
Minulle heräsi ajastus perustaa sivusto, johon kokoaisin ohjeita paperisotien varalta. Kiireet veivät kuitenkin toisaalle ja ajatukset laajenivat myös koskemaan kaikenlaisia kulttuurien välisiä eroja, ehkä yhteentörmäyksiäkin joita olemme huomanneet.
Usein jopa päivittäin avioliiton arjessa.
Toivottavasti blogistani löytyy mielenkiintoista lukemista siitä, kuinka molempien kulttuurien ilmiöt koetaan itse ko. kulttuurin edustajana ja siten ulkopuolisena.
Blogini kirjoitukset ovat tietenkin subjektiivisia, vaikka pyrinkin kirjoittamaan katsoen asioita vähän laajemmasta perspektiivistä.
Johtuen japanilaisten pienestä määrästä suomessa joudun yksityisyyden suojaamiseksi olemaan paljastamatta mm. asuinkaupunkiamme.
Samalla huomasin, että todella monet japanilaiset naiset, jotka asuvat suomessa (suomalaisen) miehen kanssa, pitävät jonkinlaista blogia. Nämä blogit taas ovat osoittautuneet uskomattoman arvokkaiksi tiedonlähteiksi sillon, eli usein, kun virallinen tieto on vaikeasti saavutettavissa.
Minulle heräsi ajastus perustaa sivusto, johon kokoaisin ohjeita paperisotien varalta. Kiireet veivät kuitenkin toisaalle ja ajatukset laajenivat myös koskemaan kaikenlaisia kulttuurien välisiä eroja, ehkä yhteentörmäyksiäkin joita olemme huomanneet.
Usein jopa päivittäin avioliiton arjessa.
Toivottavasti blogistani löytyy mielenkiintoista lukemista siitä, kuinka molempien kulttuurien ilmiöt koetaan itse ko. kulttuurin edustajana ja siten ulkopuolisena.
Blogini kirjoitukset ovat tietenkin subjektiivisia, vaikka pyrinkin kirjoittamaan katsoen asioita vähän laajemmasta perspektiivistä.
Johtuen japanilaisten pienestä määrästä suomessa joudun yksityisyyden suojaamiseksi olemaan paljastamatta mm. asuinkaupunkiamme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)